Phu Quocia ristiin rastiin

Ho Chi Minh City:stä lentää 30-40min Phu Quocille. Se on helppo, nopea ja usein halpa(meillä 35e/naama) tapa matkustaa tuo välimatka.

Saavuttuamme saarelle, saimme nopeasti laukut ja poistuimme lentokentältä. Hyppäsimme taksiin ja kuinka ollakaan, kuski oli täys huijari. Ajoi kyllä mittarilla, mutta 5km sijaa, ajoi 15km. Karttasovelluksen avulla tiesin tasan tarkkaan, että mikä tie oli lyhyin ja hän väitti lyhyellä tiellä olevan tietyöt. Joka ei tietenkään mahdollista ollut, kun Jonnen vanhemmat olivat juuri kyseistä tietä matkanneet. Loppumatkasta oltiin niin raivona huijari kuskille, että pyydettiin pysäyttään auto, otettiin tavarat ja lähdettiin kävelemään. Mittarissa oli ehkä 210 000 VND, maksoimme säälistä 60 000 VND, irvistettiin kuskille ja kävelimme loput 200 metriä hotellille. Kyllä ärsytti.

Hotellille (Lucky hotel Phu Quoc) veimme tavaramme, mutta aikaisen kellonajan vuoksi, huoneeseen emme vielä päässeet.

Pakkasimme simmarit laukkuun, suuntasimme aamupalalle ja käppäilimme muutaman kilometrin Amarin Resort Hotellille, missä Jonnen vanhemmat Päivi ja Jorma meitä jo odottelivat.

Phu Quoc oli ensimmäinen paikka, johon olimme varanneet 7 yötä, samasta paikasta. Se oli siis meille vähän kuin loma, kaiken muun runsaan matkustamisen seassa. Lisäksi saimme nauttia siitä viikosta hyvällä jengillä.

Phu Quocista puhutaan Vietnamin paratiisisaarena, mutta onko se sitä?

Päätimme ensimmäisenä päivänä vuokrata skootterit viikoksi. Huom. Tätä ennen oli Päivi kieltäytyny täysin nousemasta mopon kyytiin, saatika vuokraamaan viikoksi sellaista. Pienen suostuttelun jälkeen meillä kuitenkin oli 2 skootteria ja Päivikin kyydissä ( viimeisenä päivänä Päivi kiitteli jo, ja kertoi vuokrauksen olleen oikein hyvä idea)!

Ensimmäinen ilta meni lähinnä ajamisen tuntuman hakemiseen ja pienen lenkin tekemiseen. Ja mitä ihmeellisempien mopokyytien seurailemiseen..

Yhtenä päivänä lähdimme ajelemaan saaren pohjoisosaan. Pysähdyimme siellä sun täällä, joimme kivalla rannalla smoothiet ja tutustuimme nopeasti luonnonpuiston metsäpolkuun, jota koristi pahkapuut.

Lounaan nautimme ihanassa Rach Vemin kelluvassa kylässä, jossa ravintoloita oli pitkien laitureiden päädyissä. Jokaisella ravintolalla on omat kalankasvatusaltaat ja mitä maukkaimpia muitakin merenelävä herkkuja! Rantaa kaunisti merenpohjassa näkyvät kirkkaat, oranssit meritähdet. Vesi näytti yllättävän kirkkaalta siihen nähden, että paikalliset kuulemma heittävät kaiken roskan suoraan veteen. Myös WC:t on veden päällä ja kaikki menee suoraan mereen.. ruokahalua herättäviä hommia, eikö! Uimista ei Rach Vemissä siis suositeltu.

Illalla katselimme auringonlaskua Duong Dongin keskustan kupeessa. Kertaakaan ei valitettavasti nähty “kunnon" auringonlaskua, kaikki oli vähän vaisuja.

Yksi päivistä alkoi altaalla Amarin Resortilla (joo, oltiin aina Jonnen vanhempien hotlalla altaalla se oli ihan meren rannassa. Hotellin henkilökunta vaan morjesti, eikä sanomista onneksi meistä ulkopuolisista tullut).

Lounas syötiin aivan ihanassa Xian Chao ravintolassa. Siis vieläkin tulee vesi kielelle kun ruokia ajattelee! Tuossa kuvassa näkyvässä annoksessa on kookosmaito simpukat ja valkosipuli- bonbon (jokin Mekong Delta alueen suosittu vihannes, hieman maa artisokan ja purjon sekoituksen tyyppinen) salaatti. Nam!

Iltapäivän vietimme Suoi Tranh vesiputouksella ja sen ympäristössä. Vettä ei ihan hirveästi kuivan kauden takia ollut, mutta sopivasti pientä kastautumista varten! Itse putoukselle on parkkipaikalta varmaan kilometrin verran matkaa, mutta matkan varrella on erilaisia tehtyjä eläimiä, pari lammikkoa, ravintola yms, missä saa aikaa viettää halutessaan enemmänkin. Ihan näkemisen arvoinen paikka.

Yksi päivä lähdettiin ajoissa liikenteeseen katsomaan paljon puhuttua Sao Beachiä. Ensimmäiseksi ajoimme parkkipaikalle, jossa oli varmaan 10 bussilastillista kiinalaisia. Ei kovin rauhallinen paikka. Ranta täynnä aurinkotuoleja, ravintoloita ja vesiurheilu laitteita. Ei kovin kiva.

Näin vilkkaalta rannalta, että toisessa päässä ei ole ketään, se voisi olla kivempi ja rauhallisempi paikka. No sinne skoottereilla ja ai kamala mikä katastrofi oli vastassa. Siis NIIIIIN sotkuinen, roskainen ranta, ettei oltu kukaan ikinä samanmoista edes nähty. Aivan täynnä kaikkea mahdollista roskaa, mikä on sitten ajautunut tuonne. Hiekka todella valkoista ja vesi kirkasta, mutta ympäristö kamala.

Kuulemma toisellakin Dai Beachilla sama homma, emme itse käyneet tätä toteamassa, mutta kuulimme kun eräät toiset suomalaiset olivat siellä turhan takia poikenneet.

Vilkkaan ja roskaisen rannan välissä oli siistimpi alue. Tosin, kiviä oli paljon, mutta siisteys oli kunnossa. Vilkkaan rannan päädystä (ennen kivirantaa) löysimme ihan mukavan paikan olleilla, mutta ei sekään mikään 5/5 ollut.

Koska rantapäivä jäi lyhyeksi, poikkesimme Phu Quocin Coconut Prisonissa. Se on siis ollut sodan aikaan karu vankileiri, johon tuotiin sotilaat. Todella aidosti vahanukeista rakennetut vangit ja vartijat ja heidän touhut. Älyttömän raakoja kidutustapoja, tarkkaa vartiointia, mutta myös pakenemisia. Ihan todella käymisen arvoinen paikka (ilmainen sisäänpääsy). Vaikea on tekstissä kuvailla sitä kaikkea mitä paikanpäältä edes löytyi, eikä kaikesta vaan voinut ottaa kuvia, olisi tullut kilometrin pituinen päivitys..

Tästä paikasta puhuimme vielä illalla ja seuraavana aamunakin.

Jonne kävi testaamassa paikallisen 1,5 euron parturin. Hyvä oli lopputulos!

Vietnam ja erityisesti Phu Quoc on tunnettu pippuri viljelmistä. Oli mielenkiintoista käydä paikallisten kotona katsomassa heidän viljelmiään. Valtavia “pysty pensaita” täynnä vihreitä tulisia pippureita. Heillä oli pieni liike, missä sai ostaa ja maistella eri pippureita ja erilaisia pippurisekoituksia ja mausekastikkeita.

Lauantai iltana söimme taas Xin Chao ravintolassa. Tällä kertaa meitä oli suuri porukka. Kaikki me neljä ja kaksi muuta suomalaispariskuntaa, Jonnen vanhempien hotellilta. Vietimme oikein mukavan illan hyvän ruuan ja jutustelun parissa. Jutustelu oli alkuun melko hankalaa, kun samaan ravintolaan oli eksynyt 50- hengen porukka, jolla oli jotkin juhlat. He huusivat megafoniin ja pitivät muutenkin hirveätä mekkalaa pystyssä. Onneksi he lähtivät pois ja antoivat muillekin mahdollisuuden jutella, ilman megafonia..😂

“Vanhukset” lähtivät ruuan jälkeen nukkumaan.. me puolestamme kävimme vielä katsomassa ”yöelämää” keskustassa. House N1 on mukava reppureissaajien pubi, jossa aika kului hyvin karaokea laulaessa ja muiden kanssa jutellessa.

Sunnuntaina pidimme retkipäivän nelistään. Ajoimme skoottereilla pohjoiseen (eri paikkaan kuin aiemmin) ja katsoimme kartasta paikkoja, joissa oli jotakin nähtävää!

Ihan pohjoisesta löytyi Mot- saari. Sinne oli “hieman” vaikeakulkuinen “silta”. Itse taiteilin sen yli saarelle, mutta muut kokivat helpommaksi kävellä vettä pitkin. Ehkä ihan hyvä ja turvallinen idea olikin.

Pikkusaari on ihan söpö, mutta eipä siellä mitään nähtävää ollut. Paitsi yksi suuri puu! Tuokin paikka oli pitkälti pilattu paikallisten roskaamisella. Ihan järkyttävää, siis kaikki roska mitä esim ruokailusta jää, jätetään luontoon.. turha meitä turisteja epäsiisteydestä on syyttää, kyllä suurin osa on paikallisten tekosia.

Jatkoimme pohjoisesta saaren idän puolen tietä. Päivin ja Jorman matkaopas oli sanonut, että sitä tietä ei sitten kannata ajaa. No pakkohan se siis oli kokeilla. Onneksi suurin osa tietä oli asfalttia tai soratietä, mutta sitten oli myös muutama hankalampi ylitettävä kohta.. Kaikesta kuitenkin selvittiin hyvin perille saakka!

Määränpäämme oli Ham Ninhin satamakylä. Samanmoinen, kuin aiemmin käymämme Rach Vemin kylä. Eli laitureiden päässä sijaitsevia kalaravintoloita. Oikein maukasta ruokaa saimme tässäkin kylässä.

Viimeinen yhteinen päivämme sujui ihan vain altailla loikoillen, toistemme seurasta nauttien ja hyvää ruokaa syöden. Niin ja jalkahieronnassakin poikkesimme, se oli ihanaa!

Illalla söimme vielä yhdessä ja pidimme “läksiäisiä”!

Meillä oli oikein ihana viikko Phu Quocin saarella.

Kysyin alussa, että oliko Phu Quoc todella paratiisisaari?

No meidän mielestä ei. Rannat oli ihan ok, ruoka hyvää, liikkuminen helppoa. Mutta mielestäni jos puhutaan paratiisisaaresta, tulisi sen olla täynnä valkoisia, puhtaita hiekkarantoja, kirkasta merivettä ja hieman muutenkin sellanen “luksusmainen”, hienoinen hotelleinen yms... vaikea arvioida, kun itse on sen verran nähnyt kauniimpia paikkoja tämän matkan varrella ja aiemmin. Mutta varmasti ihmiselle, joka on vähemmän reissannut, tämä saari voisi toteuttaa kaikki mahdolliset unelmat! Phu Quocista on ilmeisesti tarkoitus tehdä “Thaimaan Phuketti”, jollekin ehkä hyvä, mutta itse tykkään hieman rauhallisemmasta ja pienemmästä.

Phu Quocin runsasta luontoa on kehuttava! Koskematonta vihreää, tiheää viidakkoa, juuri niin kuin elokuvissa!

Rakennustöitä on moitittava. Saarta rakennetaan koko ajan lisää, joten rakennustyömaita on joka paikassa paljon. Ei niistä onneksi meluhaittoja ollut, mutta eipä ne katukuvaa kaunistaneetkaan! Saarella on siis niin positiivista, kuin negatiivistakin. Mutta eikö se niin ole kaikkialla?!

-Linda💕