Hanoi - kulttuuria, shoppailua ja tutkailua

Ensimmäinen ilta Hanoissa oli aika rauhallinen. Pyörimme väsyneinä kaduilla ja kujilla, ihmettelimme erilaista maailman menoa ja nautimme vain olemisesta pitkän bussimatkan jälkeen.

Hanoissa yövyimme Old Quarter Backpackers hostellissa. Hostelli on täydellisellä sijainnilla ja maksoi vain 2e/yö, sisältäen aamupalan, ei paha!

Kävimme testaamassa hyvän paikallisen raflan! Kerrankin lista pullollaan muutakin kuin riisiä. Oli ihanaa. Tämän jälkeen oltiin niin puhki matkaamisesta että painuimme pehkuihin.

Keskiviikon pyhitimme vierailuille. Yksi suosittu kohde on Hoam Kiem järvi ja sen ympärys. Järven ympäristö on täynnä kauniita kukkia, piknik porukoita, pikku- suolaisten ja -makeiden herkkujen myyjiä.. Pientä siltaa pitkin olisi päässyt tutustumaan Ngoc Son temppeliin, mutta se oli sinä hetkenä niin ruuhkautunut, että skippasimme sen. Järven toisesta päästä löytyy pieni saari ja joku rakennelma, jota kutsutaan kilpikonnatorniksi.

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Vietnamilaisten naisten museoon. Sinne maksoi ainoastaan euron sisään ja vierailla sai koko 4 kerroksisessa museossa niin pitkään kun halusi.

Oikein mielenkiintoinen ja tunteita herättävä museo. Näyttelyt oli jaettu aiheittain; häät, rituaalit, perhe, työnteko, historia.. Esillä oli kuvia, esineitä, vaatteita, videoita..

Vietimme rakennuksessa varmaan 1,5h. Istuttiin, juteltiin, mietittiin ja kokeiltiin. Yksi suuri asia mikä museosta jäi itselleni päällimmäisenä mieleen oli naisten työnteko. Kuinka he joutuvat jättämään perheensä useiksi viikoiksi maalle ja lähteä kaupunkiin myymään tavaroita/ruokaa pilkkahintaan. Saamatta välillä mitään. Kaikki tulot mitä he saavat kuukaudessa menevät lasten opiskeluihin ja tukemiseen, ettei lasten tarvitse elää yhtä köyhinä kuin mitä vanhemmat. Yksi nainen sanoi videon lopussa “ ei enää pitkä aika, kun lapset ovat aikuisia. Sen jälkeen voin mieheni kanssa jäädä kotiin ja elää köyhänä, emme tarvitse mitään". Asenne on ehdottomasti kohdillaan.

Kokeilimme Jonnen kanssa muutamaa erilaista laitetta. Jonne jauhoi siemeniä, pyörittämällä erittäin raskasta betonimyllyä kepillä. Itse kokeilin myyjien koppasysteemiä, mitä pidetään tangon avulla olkapäällä. Pitää huomioida että koppien tulee olla tasapainossa, jotta homma toimii. Oli sekin raskasta hartioille.. en jaksaisi päivää, en välttämättä tuntiakaan. En ymmärrä millä sisulla paikalliset siihen pystyvät. No eipä taida olla vaihtoehtoja.

Museosta lähdettiin eteenpäin, kohti Hoa Lo (Hanoin Hilttoni) vankilaa. Sinnekin oli euron sisäänpääsymaksu, ei paha.

Karua, raakaa ja paljon erilaisia tarinoita. Oli sellejä miehille, naisille, naisille lasten kanssa, eristyssellejä, giljotiini..

Hieno ja realistinen näyttely. Tämäkin tunteita herättävä. Vankila, jotka oli tarkoitettu 450 hengelle, mutta jossa saattoi kuitenkin olla 2000 vankia parhaimmillaan samaan aikaan.

Teloituksia ja kidutus tarinoita siitä, kuinka vartijat heittivät jääkylmää vettä, sidottujen vankien päälle, eivätkä antaneet ruokaa. Mielenkiintoisia pakenemistarinoita, onnistuneita ja pilalle menneitä.

Meidän mielestämme vankilakin on käymisen arvoinen paikka.

Jatkoimme matkaamme ja päädyimme St. Joseph’s katedraalille. Joimme kahvit katedraalin juurella ja ihastelimme hienoa arkkitehtuuria ulkopuolelta.

Kaduilla näkee kukkasia hieman eri muodoissaan. Kauniimpia ja ehkä vähän vähempi houkutteleviakin..

Istuimme iltaa hostellimme kattoterassilla. Satuimme sinne “vahingossa” Happy hour aikaan, joten ilmaista kaljaa oli tunnin verran tarjolla.

Iltaruuaksi söin paikallisen Pho Bo naudanlihakeiton. Lisäksi maistoimme tuoreita kevätkääryleitä. Oli ihan mahtavaa ruokaa!😍

Torstai aamuna jatkoimme kulttuurikierrostamme. (Kuvassa nainen, joka myy keskustassa hedelmiä ja käy kotonaan maalla harvoin).

Tarkoituksenamme oli mennä katsomaan Ho Chi Minhin balsamoitua ruumista mausoleumiin. Mutta se taisi olla aika monen muunkin tarkoitus. Ajattelimme ettei sen näkeminen ole kuitenkaan 2-3h jonotuksen arvoista ja jatkoimme matkaamme”isompaan keskustaan”.

Käppäilimme ja katselimme. Onnistuimme myös eksymään talojen keskellä kulkeville kujille.. löysimme kuitenkin helpolla pois!

Shoppailimme, söimme ja nautimme aurinkoisesta päivästä.

Jatkoimme matkaamme sotamuseolle. No sehän oli kiinni ja olisi auennut vasta muutaman tunnin kuluttua. Skippasimme siis senkin.

Löysimme järven ja jäimme puiston penkille istumaan ja katselemaan paikallisia kalastajia. Teki ihan hyvää istua hetki 25000 askeleen jälkeen..

Kävelimme ja kuljimme lisää ja lisää ja lisää, emmekä oikein edes tienneet että missä olimme. Matkallamme näimme pikkukauppoja, vihannestorin, .. näimme myös kuinka paikalliset tappoivat kadulla juosseen rotan. Yök. Taisi päätyä sekin pannulle. Olimme aiemmin nähneet lihatiskillä koiran. Se oli sen verran ällöttävä, etten kuvaa viitsi laittaa tänne. On se karua. Itse olen kaikkiruokainen, mutta en silti pystyisi syömään koiraa. Mielestäni ne on lemmikkejä ja lemmikkeinä pysyvät.

Olimme jo melko lähellä majapaikkaamme, mutta päädyimme käymään vielä rautatieasemalla ja pitkällä Long Bien sillalla. Se oli hieno! Rautatiesillan molemmin puolin kulkee skoottereille ja kävelijöille tarkoitettu tie. Vauhtia siis riitti.

Niin komealta kun silta päällepäin näyttääkin, on sen alla valitettava totuus köyhyydestä. Alue, joka on täynnä slummeja. Koteja, kaatopaikka, eläimiä, pieniä lapsia, perheitä. Todella karua katsottavaa. Paikalliset heiluttelivat meille iloisesti sillalle. Mistä heille riittää elämäniloa? Mistä heidän loistava asenne tulee? Kuinka niin köyhä voi olla niin rikas asenteinen?

Entä eläimet?  Miksi niitä kohdellaan täällä niin huonosti? Mitä pahaa ne on kellekkään tehneet? Miksi teurastamoon lähtevät siat eivät saa isompia tiloja, missä kulkea? Mutta toisaalta, eläimet on paikallisten tapa saada pientä rahaa ja ruokaa. Mielestäni hyvin ristiriitaista.

Juttelimme Jonnen kanssa pitkään tämän jälkeen jälleen siitä kuinka hyvin meillä oikeesti on asiat. Kuinka paljon meilläkin on ylimääräistä roinaa, vaatetta ja muuta. Mihin me tarvitaan niin paljon tavaraa? Ei mihinkään.

Täällä maailmalla on niin hienoa, mutta myös karua olla. Jos emme näkisi tätä omin silmin, uskoisimmeko tällaista edes tapahtuvan? Ei varmasti. Jos kulkisimme vain ydinkeskustassa, niin kuin moni muu, emme tietäisi tällaisesta mitään. Kun kävelee 200m pois ytimestä, näkee todellisuuden. Me ainakin haluamme nähdä mahdollisimman paljon, sekä hyvää, että huonompaa. Silloin muistamme oikeasti taas miten asiat meillä on ja kannattaako kaikesta turhanpäiväisestä valittaa, niin kuin on usein tapana.

Vielä vähän positiivisempaa!

Illalla nautimme kaupungin vilskeestä. Söimme hyvin ja kävimme shoppailemassa vähän lämmintä vaatetta. Viikonlopuksi lähdemme pohjoiseen ja siellä on kylmä!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kaikille ihanaa ja eloisaa viikonloppua!😍

-Linda💕