Sapa- rauhallisuutta, raikkautta ja rakkautta

Perjantai iltana vaihdoimme suoraan Halong Bayn bussista, Sapaan menevään bussiin. Se oli “sleeping bus” eli siellä oli “sängyt”. Matkaa Hanoista Sapaan on reilut 6h. Nukuimme koko matkan ja heräsimme vasta Sapan keskustassa, kuskin kuulutukseen.

Sapa sijaitsee Vietnamin pohjoisosassa, aivan Kiinan rajalla. Ilma on kosteampi ja viileämpi. Kun nousimme bussista, oli meitä vastassa Mama Zuzu. Paikallisen pienen Hau Thào kylän asukas, sekä tulevan retkemme opas. Meidän matkaan lähti myös ranskalaismies.

Retki alkoi reippaalla kävelyllä, kohti vuoria. Ilma oli harmaa, pilvinen ja kostea. Hiki kuitenkin puski kovaa vauhtia! Tallustimme pieniä mutaisia polkuja, pilvien päällä. Aurinkoisella ilmalla, olisivat maisemat olleet upeat, riisivilvelmineen ja pikkukylineen.

Matkalla törmäsimme koiriin, vuohiin, buffaloihin, possuihin, kastematoihin ja lintuihin. Saimme niskaamme puolen tunnin kaatosateen ja ukkosen. Hiki lähti ja kylmyys iski. Kaikki tavarat ja vaatteet oli läpimärkiä.. Kun muutama tunti oltiin reippailtu, kävimme jossakin kylässä lounaalla. Siinä vaihdoimme samalla kuivempaa vaatetta päälle ja lämmittelimme auringonpaisteessa (joka kesti ehkä 15min).

Lounaan jälkeen jatkoimme kävelyä vielä toiset kaksi tuntia. Oli tiukkoja ylämäkiä, mutta myös vauhdikkaita laskuja. Voin kertoa, että vesisateen jälkeen, mutaiset polut oli vielä mutaisempia ja liukkaampia. En enää pysynyt laskuissa perässä, että montako kertaa oli Lindan lento lähellä..

11 kilometrin jälkeen saavuimme viimeinen Mama Zuzun luo. Kyllä, hänen ja hänen perheensä omaan kotiin. Ei hotelliin, hostelliin tai majataloon, vaan ihan täysin paikallisten omaan, kaunistelemattomaan kotiin. Perheeseen kuuluu Zuzu ja Sam, 3 tytärtä ja yksi poika ja Papa Samin isä. Plus eläimet.

Talossa meitä oli vastassa kaksi suloista koiranpentua, sekä Zuzun vanhin tytär. Tytär oli ollut laittamassa paikkoja valmiiksi, meitä varten. Tytär on kohta 17 vuotias, naimisissa, 7kk raskaana ja asuu miehensä kanssa viereisessä kylässä.

Kävimme suihkussa ja otimme pienet päikkärit. Tällä välin ranskalaismies ja Zuzu olivat lähteneet bambu metsälle, auttamaan Papa Samia puiden hakkuussa ja kantamisessa. Tarjouduimme kyllä mukaan metsään, mutta Zuzu naureskeli jo päivällä meidän liukastumisille mudassa ja totesi, ettemme pysyisi metsässä pystyssä..

Herättyämme, tuli viimeiset sankarit metsältä. Perheen tyttäret olivat pyyteettömästi pesseet märät vaatteemme ja kenkämme ja laittaneet ne kuivumaan keittiöön, tulen äärelle kuivamaan.Miten ystävällistä, en kestä!

Kun kaikki perheenjäsenet olivat käyneet suihkussa ja saaneet muut hommansa hoidettua, oli aika ruveta kokkaamaan. Koko perhe yhteistyössä, pienessä keittiössä. Meidän apuja ei huolittu taaskaan.

Ruokapöydässä meitä oli 13. Miehet toisessa pöydässä, naiset ja me toisessa. Perheen ja meidän lisäksi syömässä oli Papa Samin isä ja naapurit, jotka olivat aiemmin päivällä olleet auttamassa bambumetsässä.

Ruuaksi meille tarjottiin kanaa (aivan tuoretta, näimme kun se kynittiin), possua, vihanneksia, riisiä, kevätrullia, kastikkeita… muutkin ruuat oli kaikki itse kasvatettuja. Kaikilla oli pienet riisi kulhot ja sekaan otimme muita ruokia astioista, riisin kanssa syötäväksi.

Perhe kertoi syövänsä riisiä päivittäin. Harvoin he syövät nuudelia. Myös  perheen koirat, possut ja kanat syövät vain riisiä.

Ruuan jälkeen, me “turistit” siirryimme miesten pöytään juomaan. Tarjolla oli naapurin tekemää riisiviinaa. Ja sitähän juotiin. Wc oli ainut paikka, mihin sai välillä poistua! Muuten oli istuttava ja kilistettävä miesväen kanssa shottilaseja. Ja mitä ihmeellisempiä kippis sanoja käytimmekään..oli “kuutshi, tuuzidane, tano” (kirjoitustyylistä ja sanan varmuudesta ei mitään takeita).. ja monia muita, kaikilla oma merkityksensä, jota ei ihan ymmärretty, mutta sanottiin aina vaan jotain! Miehet ei Englantia puhuneet, joten kommunikointi kävi eleiden, ilmeiden ja sekakielen avulla!

Ruuan ja juomisen jälkeen alkoi jostain syystä olla väsy.. menimme nukkumaan ja hyvin nukuttiinkin! Ihanan raikas ilma ja lämpimät, paksut peitot! Majoitus oli siis lähes ulkotilassa, hieman ladon tapaisessa hökkelissä.

Aamulla 8:30 oli talossa jo täysi tohina päällä! Tyttäret pyykkäsivät ja kokkasivat. Papa Sam oli lähtenyt Mama Zuzun ja yhden tyttären kanssa kaupunkiin, ottamaan seuraavia vieraita vastaan, vaari ja nuorin poika pelasivat jotakin.

Aamupalaksi saimme aivan ihania, tuoreita lättyjä, kahvia, teetä, banaania, melonia ja hunajaa. Kyllä lähti nälkä. Zuzu oli aamupalan aikaan jo palannut miehensä kyydissä skootterilla ja istui meidän pakottamana hetkeksi alas ja söi. Mama Zuzu on järjettömän kova touhuamaan. Ihan jatkuvasti oli luuttu, tiskiharja, kattila tai joku muu kädessä ja teki töitä.

Naapuritkin tulivat meitä aamulla vielä moikkaamaan, ennen lähtöämme. Kaunis ele! Kuvissa näkyvä 9- vuotias tyttö kantoi 1,5 vuotiasta serkkuaan selässä. Tätä näkyi useasti, ehkä se on tapa että vaikka aikuinen on mukana, niin lapsi kantaa..

Tässä vielä muutama kuva aamusta. Lapset pyykkäämässä mukisematta, hyvässä yhteistyössä toistensa kanssa.

Mama Zuzu, perinneasu päällä. Miten kaunis ja jatkuva hymy tällä naisella on. Siis ihan uskomaton. Ja miten ihana ja kaunis sielu muutenkin!

Sanoimme muulle perheelle heipat ja lähdimme Zuzun kanssa tarpomaan takaisin Sapaan, eri reittiä pitkin.

Kävelimme ja kävimme. Maisemat oli hienot, vaikka ilma oli edelleen sumuinen, eikä aurinko paistanut.

Pienellä vesiputouksella pidimme juomatauon.

Kun olimme kävelleet yhteensä kolmisen tuntia oli aika ruokatauon. Maukasta paikallista ruokaa, kauniissa maisemissa.

Ruuan jälkeen odotti meitä 4 skootteria ravintolan pihassa. Oli aika hypätä kyytiin ja suunnata 15km Sapan keskustaan, jonne reissumme päättyi.

Keskusta oli vauhdikas, värikäs ja vilkas. Kaikkea muuta, kuin mitä Hau Thào oli.

Mama Zuzu oli Papa Samin skootterin kyydissä ja he saattoivat meidät muut keskustaan, hotellille, missä isot laukkumme oli retken aikana säilössä.

Pariskunnan ilmeet oli näkemisen arvoiset, kun jätimme heille “isohkon” tipin. Annoin Papa Samille ehjän kampani, kun hänen omansa oli rikki. Voi sitä kiitollisuuden ja onnellisuuden määrää, noin pienestä asiasta. Saimme Mama Zuzulta kiitokseksi kauniita rannekoruja ja lämpimän halauksen. Hän vielä saattoi meidät bussiasemalle, halasi ja lähti. Ja minä itkin. Itkin kiitollisuutta tätä huikeaa naista kohtaan.

Tämä oli koko reissumme tähänastisen mahtavin kokemus. Olin niin otettu siitä, mitä saimme kokea ja nähdä. Oikeaa paikallista, köyhää, onnellista, perhekeskeistä, kiitollista elämää. Tämä oli vain jotain niin hienoa, en tiedä miten kuvailla sen tarkemmin, mutta olin ja olimme todella otettuja.

Jos ikinä suunnittelet meneväsi Sapaan, suosittelen ehdottomasti Mama Zuzun kotimajoitusta. Kannattaa kokeilla ihan oikeasti!💕

-Linda💕